Tuossa kun söin aamiaiseksi graham-paahtoleipiä itsetehdyllä omenahillolla, paistettuja luomukananmunia ja Alfred Nordquistin tummapaahtoista kahvia, luin Hesarista(*) juttua uusista painonhallintakursseista. Läheltä piti, etten saanut verenpainetautia pelkästä tuohtumuksesta.
”Tämmöisen vois vaikka jokainen tehdä kotona. Hyvä elämä. Mitä se sinulle merkitsee? Juttelet itsesi kanssa. Tämä voi olla aika pysäyttävääkin.”
[terveyskonsultti] Vanhanen kehottaa miettimään, mitkä asiat voi muuttaa ja mitkä ei. Työ on mitä on. Asuinpaikka on missä on. Mutta syömiseen voi vaikuttaa! Liikkumiseen voi vaikuttaa!
Tämä todellakin nyt on aika pysäyttävää. Yrittäkö joku ihan oikeasti auttaa elämäntapojen muuttamiseen näin? Ja ihmiset uskovat tämän auttavan? Alkaa jo pelottaa.
Noin näppituntumalla, hyvinvoinnin kolme tärkeintä kulmakiveä ovat perhe, työ ja koti. Jotta voisi olla onnellinen elämässään, kaikkien kolmen pitää olla sellaisia, että niiden kanssa voi elää. Ei täydellisiä, mutta tilanteessa jonka voi hyväksyä. Jos parisuhde ahdistaa tai työ on perseestä, ei elämä muutenkaan ole mukavaa kuin ehkä hetkittäin. Sama koskee kotia, sinne pitää olla mukava saapua.
Elämänhallinta lähtee siitä, että tuntee voivansa vaikuttaa elämänsä merkittäviin asioihin. Siis perheeseen, työhön ja kotiin. Jos merkittävät asiat suljetaan jo lähtökohtaisesti oman hallinnan ulkopuolelle, ja itse saa päättää vain syömisestä ja liikkumisesta, niin onhan se aivan selvää, että homma alkaa ahdistaa. Sitä voi sitten reagoida maanisesti kontrolloimalla niitä harvoja asioita joita voi (anoreksia, ortoreksia, fitness-harrastus) tai syömällä ja löysäilemällä oikein kunnolla, käyttämällä sitä ahtaasti rajattua vapauttaan.
Itse asiassa on aika vaikea perustella, millä tavoin pussikeitoilla eläminen ja neuroottinen lenkkeily olisi jotenkin parempaa elämänhallintaa kuin karkin mussuttaminen ja sohvalla makaaminen. Ei se ole, kumpikin on vain erilaisia rekatioita siihen, ettei koe voivansa hallita elämäänsä.
Seuraakin kolmen kohdan kurssi elämänhallintaan
- Tee töitä joista pidät
Onko töissä kivaa? Jos ei, mieti, tuntuuko siltä että voit muuttaa työtäsi sellaiseksi, ettei vituta. Jos ei tunnu, ota loparit. Sillä ei ole väliä, voitko oikeasti muuttaa työtäsi vai et, jos tuntuu siltä että et voi, se syö henkisiä resursseja, ja heikentää omanarvontuntoa. Väliä on vain subjektiivisella kokemuksella, koska elämänhallinta on subjektiivista.
Jos jaksat hakea uutta työtä vielä vanhassa käyden, se voi olla fiksua. Mutta jos et jaksa, ota vaan saman tien loparit. Kyllä se jaksaminen pikkuhiljaa palaa. Sitä paitsi kaikki työthän nykyään ovat pätkätöitä, loppuu se joskus kuitenkin, niin miksei sitten heti.
Se, millä kriteereillä arvioi työnsä mielekkääksi, on sitten oma kysymyksensä. Voi olla, että siinä on henkilökohtaista vaihtelua. Omasta puolestani hahmottelin asiaa taannoin.
- Asu paikassa josta pidät
Viihdytkö kotona? Pidätkö asunnostasi? Entä alueesta jolla asut? Jos vastasit ei, muuta muualle. Muuttaminen on tietysti vähän vaivalloista, mutta se kannattaa.
Asunnolla, ja etenkin sillä miten sen kokee, on hämmentävän suuri vaikutus onnellisuuteen. Jos koti tuntuu ankealta, elämäkin tuntuu ankealta. Ja jos ympäristö tuntuu väärältä, kaipaat vaikka kaupunkiin tai sitten maalle, syö sekin elämänhallintaa.
Jos luulit viihtyväsi Klaukkalassa, mutta et sitten viihtynytkään, se on ihan okei. Kokeilemallahan se selvisi, ja sitä paitsi mieli voi aina muuttua. Ei paikoista tarvitse pitää siksi että joskus piti. Mutta jos jokin paikka on kerran alkanut tuntua epämukavalta, se korjaantuu vain muuttamalla, tuskin millään asennemuutoksella.
- Syö hyvää ruokaa
Ruokaa ei pidä ajatella kaloreina ja ravintoaineina, eikä varsinkaan itsekontrollin symbolina ja elämänhallintana. Se johtaa vaan ruokasuhteen neurotisointiin ja yllä kuvattuihin ongelmiin. Sitä kannattaa ajatella kokemuksena, nautintona. Tärkeintä on päästä eroon ruokaan liittyvistä syyllisyyden tunteista.
Jos tuntuu siltä että lihoo liiaksi, sitä hyvää ruokaa voi syödä vähän vähemmän. Tai sitten voi vaan lihoa surutta. Lievä ylipaino (bmi 25-30) ei oikeastaan aiheuta juurikaan haittoja, toisin kuin pikalaihduttaminen pussikeitoilla.
Perheestä en nyt sano mitään, koska en halua alkaa parisuhdeneuvojaksi. Siinä saa vain turpiinsa. Perhe ei ole vain oma valinta, vaan ihmisten yhteispeliä.
Ymmärrän, että näiden ohjeiden noudattaminen ei aina käytännössä ole ihan niin helppoa kuin annan ymmärtää. Työstä irtisanoutumisessa on taloudellisia riskejä, ja asumiseenkin liittyy aika paljon reunaehtoja. Siitä perheestä puhumattakaan.
Mutta hyvän perheen, työn ja kodin tulisi olla ainakin tavoitteena, sen sijaan, että opetetaan muka elämänhallintana fatalismia tärkeissä asioissa ja sairaalloista itsekyttäystä pikkuseikoissa. Sehän johtaa vain hyödyttömään jojo-laihdutukseen, jossa asiakas alkaa pian kalliin kuurin jälkeen taas lihoa, ja tarvitsee kohta uuden tehokuurin. Niin…
* Luen sunnuntaihesaria yleensä aina torstaihin tai perjantaihin asti. Siinä riittää hyvin luettavaa koko viikon aamuiksi. Lehti on mukava osa aamurutiinia, mutta en halua raahata niitä kilokaupalla joka viikko paperinkeräykseen.
—–
Olen viime aikoina tehnyt töissä useampaakin eri projektia. Vaikka työntekoon sinänsä käytetty aika ei ole niinkään kasvanut, menee siihen jotenkin enemmän energiaa. Tai ehkä se antaa enemmän tilaisuuksia pohdiskelulle, jolloin näitä hatusta kiskottavia aiheita tulee pohdittua vähemmän. Seurauksena kuitenkin päivitystahti on hiukan harventunut. Sama jatkunee ainakin loppukuun, ja luultavasti ensikuunkin.
